Ykköskoti Rantapuisto

Koti intensiivistä ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville kuntoutujille

Ykköskoti Rantapuisto soveltuu vaikeasti toimintarajoitteisille ja ympäri vuorokauden avustamista, ohjausta tai hoivaa tarvitseville mielenterveyskuntoutujille, sekä neuropsykiatrisille ja dementoituville intensiivistä hoivaa tarvitseville kuntoutujille.

Asuminen meillä

Kotimme sijaitsee rauhallisella ja kauniilla asuinalueella lähellä Laukaan keskustaa, Saraaveden rannalla. Rantapuisto tarjoaa asukkailleen kodikkaan, viihtyisän ja yhteisöllisen ympäristön kuntoutumiseen. Pitkäaikaisen asumisen lisäksi Ykköskoti Rantapuistoon voi tulla myös lyhyemmälle hoivajaksolle esimerkiksi omaishoitajan loman ajaksi tai kuntoutumis- tai toimintakyvyn arviojaksolle.

Toiminta

Yksikössä fyysistä ja henkistä hyvinvointia pidetään yllä monimuotoisella virike- ja kuntoutustoiminnalla. Kodissamme ruoan valmistuksesta vastaa oma kokki, joka ruokalistoja suunnitellessaan ottaa huomioon myös asukkaiden toiveet ja makumieltymykset. Asukkailla on mahdollisuus osallistua keittiön työtoimintaan.

Kaikki toimintamme on asukaslähtöisesti suunniteltua ja tavoitteellista. Kodissamme järjestetään monipuolisesti aktivoivaa tekemistä asukkaan toiveiden ja voinnin mukaan. Asukkaille tehdään yksilöllinen suunnitelma, jossa määritellään hänen tavoitteidensa ja toimintakykynsä mukainen tuen tarve.

Ykköskoti Rantapuiston viikko-ohjelma sisältää yhteisökokouksen, jossa jokaisen asukkaan ääni ja toive tulee kuulluksi. Lisäksi viikkoon sisältyy muun muassa liikunnallisuutta, sosiaalista toimintakykyä ja arjenhallintataitoja vahvistavaa ryhmätoimintaa. Arvostamme ja kunnioitamme hoidossamme asukkaidemme yksityisyyttä sekä tuemme heidän omaa toimintakykyä arjen askareissa.

Koti ja yhteistilat

Ykköskoti Rantapuistossa on 16 asukaspaikkaa; 14 yhden hengenhuonetta ja 1 kahden hengen huone. Asukas voi kalustaa huoneensa omilla huonekaluillaan ja tavaroillaan. Peruskalusteet saa tarvittaessa myös yksiköstä. Asukkailla on käytössään yhteiset oleskelutilat, ruokasali ja aula, jossa mahdollisuus muun muassa tv:n katseluun. Kesäisin käytössä on iso terassi kesäpäivien viettoon.

Kodin ympäristö

Ykköskoti Rantapuisto sijaitsee päättyvän tien päässä; asuinalue on rauhallinen. Järven rantaan on matkaa n. 50m. Järvimaisema avautuu yksikön isolta terassilta. Laukaan keskustan palvelut ovat lähellä. Asioimaan lähdetään tarvittaessa yhdessä kodin omalla autolla.

Henkilöstö

Koko henkilökuntamme osallistuu Mehiläisen yhteisöhoidon koulutusohjelmaan. Yksikön henkilökunnalla on erityisosaamista muistisairautta, hoivaa ja huolenpitoa sekä saattohoitoa tarvitsevien asukkaiden kohtaamisesta ja hoidosta sekä psykiatrisesta hoitotyöstä. Henkilökunnalla on AVEKKI-koulutus ja kokemusta haastavien asukkaiden kohtaamiseen.

Yksikössä on sairaanhoidollista osaamista vahvasti hoidollisten asukkaiden hoitoon ja huolenpitoon. Yksikössä suoritetaan myös toimintakyvyn arviointeja. Päivitämme henkilökunnan osaamista säännöllisellä täydennyskoulutuksella.

Meille asukkaaksi?

Ykköskoti Rantapuistoon voi tulla asukkaaksi eri kunnista sopimalla asiasta oman paikkakunnan sosiaalityöntekijän kanssa.

Kaikissa tapauksissa asukas on oikeutettu Kelan etuuksiin; kuten asumis-, kuntoutus- ja hoitotukeen. Kodin henkilökunta auttaa hakemusten teossa.

Tulo-ohjeet

Ykköskoti Rantapuisto sijaitsee n 400m Laukaan keskustasta ja linja-autoasemalta.

Omalla autolla tullessa, kodin etupihalta löytyy parkkialue.



Lue lisää:

  • Yksikön johtaja
    Anne Vainonen
    p. 040 481 9542

    anne.vainonen@mehilainen.fi

  • Yhteystiedot:
    Henkilökunta
    p. 050 544 0321
  • Osoite:
    Pellosniementie 10
    41340 Laukaa
  • Ykköskoti Rantapuisto


    • Ammattitaitoinen henkilökunta paikalle ympäri vuorokauden

    • Laadukas ja hyvä hoito

    • Rauhallinen ja luonnonläheinen ympäristö

    • Mielekäs ja merkityksellinen arki – Hyvää elämää yhdessä

    • Voimavaroja tukeva kuntoutus

       



  • Yhteydenotto

    Ensisijainen yhteydenottotapa: