Provesta Jatuli

lähilampi

Asuminen meillä

Jatuli on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu toimintayksikkö, joka sijaitsee Oulussa, Maikkulan kaupunginosan palvelujen äärellä. Kävelymatkan päässä sijaitsee mm. kauppa, kirjasto, kuntosali ja apteekki. Maikkulasta on hyvät kulkuyhteydet kaupungin keskustaan. Asiakkaat asuvat laadukkaissa kerrostalohuoneistoissa omissa vuokra-asunnoissaan, integroituneena tavalliseen asuinympäristöön. Provestan yhteiset tilat ja toimisto sijaitsevat samassa taloyhtiössä. Yhteisissä tiloissa asiakkailla on mahdollisuus osallistua yksikön toimintoihin ja hoitaa asioitaan ohjaajien tuella.

Toiminta

Asiakkaamme harjoittelevat mahdollisimman itsenäistä elämänhallintaa itsemääräämisoikeutta kunnioittavan ohjauksen ja tuen turvin. Toteutamme kuntoutusta kuntoutujan vahvuuksia käyttäen, yksilöllisten kuntoutussuunnitelmien ja viikko-ohjelmien pohjalta. Asiakkaillamme on mahdollisuus osallistua Provesta Oy:n järjestämään työ- ja päivätoimintaan ja tuemme monin tavoin asiakkaiden sosiaalisen verkon rakentumista, kannustamalla heitä osallistumaan myös yksikkömme ulkopuolisiin harrastuksiin ja toimintoihin. Asiakkaillamme on mahdollisuus vaikuttaa yhteisölliseen mielekkääseen tekemiseen ja teemmekin yksilöllisiä ohjauskäyntejä sekä yhteisiä retkiä asiakkaiden toiveiden mukaisesti.

Tarjoamme asiakkaillemme ohjausta mm. kodinhoidollisiin tehtäviin, asiointikäyteihin, raha-asioiden hoitoon ja hakemusten täyttöön. Keskusteluapua on saatavilla päivittäin joko yhteisissä tiloissa tai asiakkaan omalla asunnolla. Kuntoutumista seurataan verkostopalavereissa väliarvioiden ja kuntoutussuunnitelmien pohjalta. Asiakkaiden tukena on myös oma yöpäivystyksemme.

Kysy lisää palveluistamme yksikön vastaavalta ohjaajalta ja pyydä esite!